Viikonloppuhommia

Hyvää pyhäinpäivää! Päivä on tähän mennessä sisältänyt pitkän aamulenkin koiran kanssa, perusteellisen viikonloppusiivouksen sekä muutaman tunnin blogipalaverin Elisan kanssa. Saimmekin monta suunnitelmaa eteenpäin, joten voimme hyvällä omalla tunnolla sanoa päivän olleen tehokas! Nämä meidän yhteiset blogipäivät ovat usein aikamoisen suunnittelun takana; kahden vuorotyöläisen aikataulut kun eivät ihan aina osu yhteen. Nyt kävi kuitenkin niin hyvin, että seuraava blogipäivä meillä onkin jo maanantaina, kun olemme molemmat vielä vapaalla. Silloin onkin tiedossa hauska tilaisuus, josta kerromme varmasti lisää täällä blogissa sitten ensi viikolla.

Kuvat ovat aamupäivän siivoustouhuissa räpsäisty. Mulla on viimeksi ollut orkidea joskus 10 vuotta sitten. En muista kuinka pitkäikäinen se oli, mutta omat epäilykseni ovat ettei kovinkaan pitkä. Sukuni puutarhuri -geenit eivät ole suoranaisesti minulle siirtyneet. (Parhaat vinkit orkidean hoitoon otetaan vastaan kommentiboksiin).

kukka1.jpg

kukka2.jpg

Loppupäivän ohjelmassa olisi puketuminen kultaisiin legginseihin ja suuntaaminen Halloween naamiaisjuhliin.

(Onneksi blogimme sisältö on pysynyt aika hyvin näissä koti ja sisustusjutuissa, niin tulette säästymään ainakin toistaiseksi kuvilta illan lookistani).

Hauskaa viikonlopun jatkoa!

sign_marjukka.jpg

 

 

Kurpitsoja & halloweenkakkua

Lapsilla on huomenna päiväkodissa haamujuhlat ja tänään ollaankin kaivettu valmiiksi esiin kurpitsa- & Batmanpuvut. Isommalle lupasin että huomenna voi laittaa päälle batmanyöpaidan ja tein omasta mustasta paidastan viitan johon oltiin erittäin tyytyväisiä. Viitasta ei oltaisi haluttu luopua millään edes nukkumaan mennessä. Pienempi taas saa pukeutua kurpitsa-asuun jonka tein muutama vuosi sitten muskarin naamiaisiin. Yritän ainakin instagramin puolella vilauttaa pukua viikonlopun aikana jos joku siitä vaikka saisi ideaa ensi vuodeksi tai muihin naamiaisiin! 🙂

Meillä kävi tänään myös iltaisella vieraita suuren perheellisen verran. Sytytettiin muutama päivä sitten tehdyt kurpitsalyhdyt palamaan ulos ja syötiin halloweenkakkua. Ovat nämä teemajuhlat ihan parhaita, vaikka ajan puutteen vuoksi niihin ei ehdikään panostaa ihan niin paljon kuin haluaisi.

IMG_5530.jpg

Jos ei teillä ole vielä herkkuja pyhäinpäiväksi valmiina, on tämä seittikakku supernopea valmistaa. Itsehän siis tein kakun pikapikaa aamulla ennen töihin lähtöä samalla kun toisella kädellä sudin värejä kasvoihin 😀 Ohje on muuten nuoruusvuosieni kokkauskirjasta, Siskot sopassa. Tätä muffinsiohjetta olen muokannut vuosien varrella ties mihin. Lempparini on vaihtaa suklaa mustikoihin, kannattaa kokeilla!

Muffinsipohja

100g voita

1,5dl sokeria

2 kananmunaa

2,5dl vehnäjauhoja

1,5tl leivinjauhetta

100g suklaarouhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää yhdistetyt kuivat aineet ja suklaarohe kevyesti sekoitaen. Kaada taikina muffinsivuokiin tai tässä tapauksessa voideltuun irtopohjavuokaan. Paista noin 15 minuuttia.

 

Kuorrute

250g tuorejuustoa

100g voita

5dl tomusokeria

2tl vaniljasokeria

Kuorrute kannattaa levittää ennen irtopohjavuoan reunojen irroittamista. Lisäksi sulatin tummaa suklaata, tein reunoillepäin kasvavia ympyröitä ja vedin koristeluveitsellä sisimmästä ympyrästä uloimaan seittikuvion saamiseksi.

 

IMG_5494.jpg

Hyvää tulevaa pyhäinpäivää! Aikovatko muutkin juhlia halloweenia?

sign_elisa.jpg

Lauantai-illan kattaus

Meillä oli lauantaina pienet illalliset pienelle ystäväporukalle. Tarjosimme kaikenlaista pientä meksikolaiseen tyyliin kuten rapuchevicheä, meksikolaista kanaa ja churroja suklaakastikkeella. Ei mitään hienostelua, vaan ennemminkin street food tyyliin tehtyjä annoksia. Kattaus noudatti kuitenkin perinteistä linjaa, ja värikkäät meksikolaiset fiesta kuvat löytyvätkin vain Pinterest kansiostani. Harmi etten ehtinyt napata kuvia annoksista, vaan tyypilliseen tapaan kuvat on otettu ennen vieraiden saapumista. Mutta kyllähän te tiedätte, kun on hauskaa ja nähdään ystävien kanssa pitkästä aikaa niin kamera jää helposti hyllyn päälle illaksi. Ja joskus hyvä niin, sillä ilta ilman kameraa ja jatkuvaa somen vilkuilua puhelimesta tekee todella hyvää. Joskus on hyvä keskittyä vain olennaiseen 🙂

kattaus2.jpg

kattaus3.jpg

Ensi viikonloppuna menen Elisan luo ja tarkoituksena olisikin saada hieman yhteisiä blogijuttuja taas tehtyä. Ihanaa myös nähdä nuo rakkaat pikkupojat, joista toinen on myös kummipoikani. Saas nähdä ovatko he keksineet jotain Halloween jekkuja 😉 

sign_marjukka.jpg

Riviera Maison Winter’15

Kaiken tämän halloweentouhun keskellä eksyin jo kovasti ajattelemaa joulua. Saahan niin jo tehdä? Monet kaupat mainostavat parin viikon sisällä ilmestyviä joulutuotteita, päivittäistavarakaupoissa ne jo ovatkin. Myös suklaajoulukalenterit. Olisikohan tänä vuonna aika jo ostaa isommalle pojalle ensimmäinen? Toisaalta perinteiset kuvalliset kalenterit ovat kovasti mieleeni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Minkä ikäiselle te olette ostaneet ensmmäiset joulukalenterit?

Jos ette vielä ole päässyt samanlaiseen talvifiilikseen kuin minä, ehkä tämä Riviera Maisonin kokoelma auttaa asiassa?

New_Winter_Collection__2.jpg

Paginabanner_582x298px_NewCollectionWint

Riviera Maison ihastuttaa joka talvi ihanilla kuusenkoristeilla, tekstiileillä sekä kattaustarvikkeilla. Tämäkään vuosi ei ole poikkeus edellisistä. Kävin Riviera Maisonin sivuilla ihastelemassa tämän vuoden talvikokoelmia ja keräsin suosikkini kollaaseiksi. Mieleni tekisi kotiuttaa nämä kaikki.

RMwinter15.jpg

Themafoto_582x298px_Cambon.jpg

RM on nyt myös lanseerannut uuden kokoelman talveksi joka on nimeltään Cambon. Cambon on saanut vaikutteita Coco Chanelilta. Ylellisiä materiaaleja kuten turkista, samettia ja chanelin tweedkangasta ihastuttavissa väreissä kuten kerma, valkoinen, hento vaaleanpunainen ja kulta antavat tälle juhlavalle talvimallistolle naisellisen kosketuksen. Mallisto onkin saanut nimensä Pariisin muotikadun Rue de Cambonin mukaan jossa monen vanhan huippumerkin ensimmäiset liikkeet sijaitsevat.

RMwinter152.jpg

Kuvat Riviera Maison

 

Kovasti tekisi mieli laittaa joulu jo kotiin, joko te olette aloittaneet?

sign_elisa.jpg

 

 

Kurkistus keittiöön

Mitä teidän keittiön pöydiltä löytyy vai oletteko niitä joilla tasot pysyvät aina tyhjinä ja kiiltävän puhtaana? Mä en oo oikein koskaan onnistunut siinä, vaikka kuinka olen yrittänyt. Aina siihen pöydälle jotain jää varsinkin aamukiireissä. Olen myös kuullut erinäisiltä henkilöiltä (kiitos rakkaat ystävät joiden kanssa olen asunut aikoinaan, ja avopuoliso) kuinka inhottava tapa on jättää aamulla puoliksi leikattu tomaatti keittiön tasolle. Omasta mielestäni olen vain ollut säästeliäs ja ajatellut hyödyntäväni lopun tomaatin tai kurkun sitten myöhemmin. No, lukuisista huomautuksista johtuen olen yrittänyt parantaa tapani tämän suhteen, ja nykyään pyrin käyttämään tomaattini kokonaan tai ehkä jopa siirtämään puolikkaan jääkaappiin ( vaikka sehän ei ole tomaatin paikka alkuunkaan). 

Tältä näytti eräänä aurinkoisena päivänä keittiön tasolla. Aika normi setti, vaikka ne puolikkaat tomaatit nyt puuttuvatkin kuvista. Pähkinät ja rusinat kuuluu muuten tämän syksyn lempiaamiaiseeni, ja aion jakaa tuon helpon ja herkullisen reseptin teille lähipäivinä!

Marjukka%20keitti%C3%B6ss%C3%A4.jpg

Marjukan%20keitti%C3%B6ss%C3%A45.jpg

Marjukan%20keitti%C3%B6ss%C3%A43.jpg

Marjukan%20keitti%C3%B6ss%C3%A42.jpg

Marjukan%20keitti%C3%B6ss%C3%A4%204.jpg

Tällä hetkellä keittiön tasot notkuvat kaikenlaisista herkuista, joita tarjoilemme huomenna. Ihania ystäviä on nimittäin tulossa kylään viettämään leppoisaa lauantai-iltaa hyvän ruuan merkeissä. Nyt kuitenkin istahdan hetkeksi sohvalle kiireisen viikon päätteeksi, siivoilut ja kokkailut saavat vielä odottaa huomiseen. Rentouttavaa viikonloppua muillekin!

sign_marjukka.jpg

 

Halloweenlepakot

Kiva kun lapset alkavat olla jo sen verran isoja että alkavat ymmärtää tällaisten teemajuhlien päälle. Itsehän olen teemajuhlien ystävä, joten tällaiset juhlat kuten halloween inspiroivat minua kovasti. No myönnettäköön, yleensäkin juhlat saavat minut hieman sekaisin. Kurpitsat ovat jo odottamassa kaiverrusta, mutta ensin hieman ohjetta olohuonettamme koristaviin lepakoihin.

IMG_5488.jpg?1444911999

IMG_5436.jpg

IMG_5443.jpg

Lepakkonaruja varten tarvitset mustaa kartonkia, sakset, teippiä, lankaa sekä kynän tai liidun. Lepakot voi piirtää myös suoraan kartongille mutta itse tein ensin sabluunan tavalliselle paperille jota oli sitten helppo käyttää myös mallina suurempien lepakoiden piirtämiseen. Piirrä sabluunan avulla lepakot valkoisella liidulla kartonkiin, isommat aina sen verran yli kuinka isot niistä haluat. Tämän jälkeen leikkaa saksilla ääriviivoja myöten.

IMG_5450.jpg

IMG_5460.jpg

Kun lepakot on leikattu, sijoitetaan ne tasaiselle alustalle ääriviivapuoli ylöspäin. Langan voi nyt teipata yhdistämään lepakot toisiinsa ja ripustaa siitä roikkumaan sopivalle paikalle.

 

Olisikohan nyt aika siirtyä kurpitsojen kimppuun. Tähän Herkku & Lahja Murenan Emmerrisottoon saa muuten kätevästi käytettyä kurpitsojen sisukset. Suuri herkku jota ollaan tehty jo pari kertaa. 😉

Onko teillä jo suunnitelmia halloweeniksi? Mielelläni lukisin myös muiden valmisteluista ja askarteluista joten vinkkejä tulemaan!

sign_elisa.jpg

Mikä fiilis eteisen muutoksesta?

Todella jees!

Nyt olemme jo reilun kuukauden verran eläneet uuden mustaovisen eteisen kanssa. Ja edelleenkin voin sanoa, että tykkään muutoksesta todella paljon! Musta maali toi eteiseen paljon kaivattua ryhtiä hieman graafisemmalla ilmeellään, ja yhdisti myös mustavalkoisen avokeittiömme samaksi tilaksi entistä paremmin. Ja olen ihan hulluna tähän Ellokselta tilaamaani mattoon! Kodistamme ei paljon kuviollisia tekstiilejä löydy, joten tämä oli aika rohkea veto itseltäni 😉

blogi.jpg

blogi1.jpg

Uusi valaisin on myös Ellokselta, sävy ”gun steel” jossa toistuu kivasti musta, sekä sama metallin sävy kuin seinäkellossamme.

blog5.jpg

Exit -tarran paikkaa mitattiin tarkkaan; sen piti olla samoilla spekseillä paikallaan kuin New Yorkin metroasemilla. Eli n. 170cm lattiasta ja 3cm oven reunasta, jos en nyt ihan väärin muista.

blog4.jpg

Seuraava isompi projekti kotona olisikin olohuone/ruokailutilassa oleva pieni syvennys, joka on toiminut muutostamme saakka hieman epätoivoisena tavaroiden säilytyspaikkana… Olemme kaavailleet syvennykseen jos jonkinmoista ratkaisua, mutta emme ole oikein osanneet päättää mitä sille tekisimme. Kenties työpiste, ehkä sopivat hyllyt, ehkä joku kaapisto+viinikaappi.. Saas nähdä mihin päädymme. Ensimmäisenä täytyy kyllä raivata tila kokonaan tyhjäksi. Jos nyt alan kerätä voimia koitosta varten, ehkä jo jouluksi saamme tilalle uuden käyttötarkoituksen? Hyvin suunniteltuhan on tunnetusti puoliksi tehty 😉

sign_marjukka.jpg

 

 

 

Syksyn istutuksia

IMG_5415.jpgIMG_5416.jpgIMG_5431.jpg

Viime viikolla kävin äitini kanssa metsässä etsimässä suppilovahveroita. Valitettavasti saalis jäi erittäin olemattomaksi. Ovatkohan sienet tulossa vasta myöhemmin vai jäävätköhän tänä syksynä kokonaan tulematta? Miten teidän sienisaaliit? Ovatko olleet yhtä suuret kuin viime vuonna?

Jäkälää ja pajunoksia kuitenkin napsin matkalla mukaan ja kanervia hain kaupasta kesäkukkien tilalle terassille. Oli kyllä jo aikakin sillä kesäkukat olivat kovasti pakkasessa kärsineet! Tuntuu että tänä vuonna olen tehnyt kaiken hieman myöhässä. Onneksi halloween-askartelut on kuitenkin jo aloitettu hyvissä ajoin!

Ihanaa syksyistä viikonloppua!

sign_elisa.jpg

Viherkasveja sisustuksessa

Kaikki varmasti ovat tietoisia siitä, kuinka trendikästä on ollut jo pitkään tuoda viherkasvit osaksi sisustusta. Kesällä puuhastellessani parveketta viihtyisämpään kuntoon kävin hakemassa Plantagenista muutamat kukat ja viherkasvit, ja ne pärjäsivätkin siellä aika pitkälle syksyyn. Pari viikkoa sitten vasta tajusin, että hei, näähän on vielä hengissä ja viihtyy sisälläkin mainiosti! Yhtä kasvia en kuitenkaan onnistunut enää pelastamaan, tarkkasilmäiset varmasti huomaavat mikä se alla olevista on.Kuva on otettu päivänä jolloin vielä yritin kyseistä kasvia vedellä elvyttää. viher4.jpg

viher1.jpg

viher2.jpg

viher3.jpg

viher6.jpg

Nyt kun muutama kasvi on kuin varkain sisustukseemme hiipinyt, huomaan suunnittelevani sopivia paikkoja jo uusille kasveille. Mites teillä, onko viherkasvi villitys iskenyt jo? 

sign_marjukka.jpg

Suosikkini lapsille // Pomp De Lux

pompdelux.jpg

kuvat Pomp De Lux

Onko Pomp De Lux teille jo ennestään tuttu lastenvaatemerkki? Hetkeen en ole lastenvaatteita ostellutkaan sillä isompi poika ei ole kasvanut vaatekokoja ja pienempi on perinyt isomman vaatteet. Ystäväni piti juuri Me&I kutsut joissa aloin kuitenkin suuntaamaan ajatuksiani jo talvivaatteiden ja muutenkin uusien lastenvaatteiden puolelle. Tilaisin muuten suloiset pupupöksyt sekä sukkia mitä söpöimmissä kuvissa. Mummokin tuossa soitteli ja kyseli lasten toppavaateiden perään että tarvittaisiinko, joten kaivoin esiin kaikki laatikot ja laskeskelin vaatteiden riittävyyttä ja sopivuutta. Muutamia juttuja vielä uupuu joten suuntasin samantien lempparilastenvaatemerkkini sivuille. Jos aika vaan suinkin sallisi pitäisin kyllä kotikutsutkin mutta tällä kertaa täytyy tyytyä nettitilaukseen. Kevääksi ehkäpä voisi kutsut suunnitella? Etelä-Suomen Pomp-myyjät voivat olla yhteydessä. 😉

Meillä on ennestään ollut muutamia Pompin vaatteita joiden laatuun olen ollut todella tyytyväinen. Toisella lapsella jo samat menossa ja yhtä hyvänä ovat pysyneet kuin ostohetkelläkin. Ja tyylillisestihän nämä ovat täysin mieleeni myös.Voisiko suloisempaa yöasua olla kuin tuo vaalea asu?

Millaisista lastenvaatteista itse pidätte? Onko teillä suosikkimerkkejä?

sign_elisa.jpg