Parasta Habitaressa

Palataan vielä pikaisesti viime viikolla järjestettyihin Habitare messuihin, joilla itsekin piipahdin torstai-iltana. Parasta tänä vuonna oli mielestäni Block -alueen Talentshop, jossa oma suosikkini oli Kaksikko nimen alla työskentelevien Salla Luhtaselan ja Wesley Waltersin upeat tuotteet. Toki tämä on hieman puolueellinen näkökulma, sillä ollaan Sallan kanssa samalta pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja sitä kautta on tullut vuosien aikana tutustuttua. Oli kiva nähdä hänet ja vaihtaa kuulumiset pitkästä aikaa, sillä viime kerrasta oli vierähtänyt jo varmaan vuoden verran.

Täältä nettisivuilta pääsette näkemään, mitä kaikkea tämä Kaksikko on jo saanut aikaan!

kaksikko.jpg

kaksikko2.jpg

Muuten Habitaren kuvasaldo jäi osaltani aika vaisuksi, mutta käykäähän vaikka tsekkaamassa upeita kuvia ja tunnelmia blogikollegoideni jutuista täällä Casablogeissa. Yhden kuvan halusin kuitenkin tänne vielä lisätä Bo Conceptin osastolta. Tämä kuvaa hyvin tämän hetken sisustusinspiraatiotani; tummaa pintaa, lasia ja kuparin lämmintä sävyä. Yleisfiilikseltään sanoisin tämän vuoden Habitaren olleen kokonaisuudeltaan selkeämpi ja näyttävämmin toteutettu kuin aiempina vuosina.

boconcept.jpg

Ehdittekö te käydä messuilemassa tänä vuonna?

Marjukka.jpg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *