Suolaisen kinuskinen porkkanakakku

Juhlimme uutta vuotta mieheni siskon luona nyyttäri meiningeillä, ja päätin leipoa mukaani jotain makeaa. Joulun jälkeen meni kieltämättä kyllä muutama päivä ennen kuin pystyin edes ajattelemaan ruokaa ja leivonnaisia, mutta loppuviikosta herkullinen porkkanakakku ei enää kuulostanut yhtään hullummalta 😉

kinuskiporkkanakakku.jpg

Halusin lisätä perinteiseen porkkanakakkuun kuitenkin jotain ekstraa mukaan. Ja koska amerikkalaistyylinen porkkanakakkuhan ei ole valmiiksi tarpeeksi överi (eipä!), päädyin lisäämään kakun kahden kerroksen väliin suolaista kinuskikastiketta sekä tuorejuusto-tomusokerikreemiä. Koristelin vielä kuorrutteen Daim -muruilla. Löysin muuten kaupan leivontahyllyltä Dr.Oetkerin valmista suolaista kinuskikastiketta, joka on tarkoitettu muffinsien sisällöksi. Voisihan tuon kinuskin tehdä toki itsekin, mutta en uskaltanut ottaa riskiä leipoessani viime tipassa lauantaiaamuna. Mielessäni elää nimittäin vahvasti muisto edellisestä itse tehdystä kinuskista, joka vaati kakun leikkaamiseen sahalaitaista leipäveistä… 

kinuskiporkkanakakku2.jpg

Mielessäni ollut upea, korkea, naked-cake tyylinen porkkanakakku tästä ei nyt todellakaan tullut, ja jouduin toteamaan Pinterestin haavekakkujen kuuluvan hieman eri kategoriaan omien leipomusteni kanssa. Maku oli kyllä kohdillaan! Sehän se kuitenkin taitaa olla tärkein asia.

Resepti perinteiseen amerikkalaiseen porkkanakakkuun löytyy tämän linkin takaa

image.jpg

2 kommenttia “Suolaisen kinuskinen porkkanakakku

  1. Olinpa unohtanut koko porkkanakakun olemassaolon, kiitos muistutuksesta! 🙂 Tämä tulikin nyt sitten tehtyä ja onhan se vaan niin hyvää! Ennen olen tehnyt aina ohjeella jolla tulee pelillinen ja se on kyllä aivan liikaa jos ei ole juhlia tiedossa. Tällä ohjeella tuli mukavan pieni kakku. Tosin tuota suolaista kinuskikastiketta en löytänyt isommastakaan marketista (?) mutta ihanan makuista tuli silti. :)<br />
    Mukavaa viikonloppua!

    1. Porkkanakakku kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini! Muistan, että lapsena äitini teki aina juhliin myös pellillisen porkkanakakkua ja siitä riitti kyllä isommallekin porukalle 🙂 Kiva, että löysit tämän ohjeen, tuo alkuperäinen amerikkalaisen porkkanakakun resepti on kyllä todella hyvä!<br />
      <br />
      Mukavaa sunnuntaita sinulle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *