Työnurkkaus

Olohuoneen nurkkaan, kaikista valoisimpaan paikkaan sijoitin työpöydän, joka oli jo edellisessä kodissa vierashuoneessamme. Eli Ikean pukkijalat ja vanhasta pöytälevystä leikattu ja maalattu työtaso niiden päällä. Pojat saivat paikan, johon levittää piirustustyönsä ja itselleni koin tarpeelliseksi saada työpöydän koulutöitäni varten. Olen itse ollut aina enemmän sitä tyyppiä, joka haluaa pitää ruokailupöydän mahdollisimman tyhjänä mikäli sitä ei olla juuri käyttämässä tarkoitukseensa. Kaikista ikävintä on meinaan aloittaa pöydän kattaminen tyhjentämällä pöytä kaikesta muusta. Onneksi tarpeeksi suuri työpöytä, johon mahtuvat kaikki keskeräiset askareet, on ratkaisu tähän!

IMG_9075.jpg

IMG_9084.jpg

IMG_9094.jpg

Tuo kaunis viherkasvi on tädiltäni ja serkultani lahjaksi saamani posliinikukka, jonka hoito-ohjeita vielä selvittelen. Kun syksyllä ostamani oliivipuu siirtyi muuton yhteydessä roskikseen pudotettuaan kaikki lehtensä, päätin että tänä vuonna opettelen ja harjoittelen kasvien hoitoa. En tiedä olenko hieman aikaisessa jo ajatuksieni kanssa, mutta olen myös alkanut jo selvitellä mitä kasveja ja yrttejä laitan parvekkeelle kesäksi. Tuo parvekesisustustaminenkin on muutenkin uusi aluevaltaus, mutta suunnitelmat alkavat jo pikkuhiljaa hahmottumaan senkin suhteen.

Mutta on tämä talvikin aika josta varsinkin lasten kanssa on helppo nauttia. Aurinkoiset pakkaspäivät on ihana viettää pulkkamäessä ja luistellen. Tämän talven muutamat luisteluharjoitukset ovat jo alkaneet tuottaa tulosta ja parasta onkin nähdä lasten onnistumisenriemu tässäkin asiassa.  Eli nautitaan nyt hetki vielä lumisista keleistä sillä kevät tulee taas yllättävän nopeasti!

Ihanaa talviviikonloppua!

Elisa.jpg

2forliving - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *