Parvekesuunnitelmia

Kun tänään ajelin lumisateessa hakemaan parvekkeen lattiaritilöitä, ei olo tuntunut kovin kesäiseltä. Onneksi välillä kuitenkin jo aurinko on lämmitellyt hyvin ja ainakin itselläni tällaiset kesäiset inspiraatiokuvat herättelevät sitä kevätfiilistä kovasti!

Kollaasit1.jpg

ikea%20parveke.jpg

Kuvat: Lushome // Ikea // Stylizimoblog

parvekesuunnitelmia.jpg

Kuvat/tuotteet: lattiaritilät, laventeli, sohva, IKEA // istutuslaatikko, ruukku, Plantagen // kasvihuone, kasvituki, valoketju, Granit // pöytä, Finnish Design Shop

 

Uudessa kodissamme on lasitettu, keskikokoinen parveke johon paistaa ilta-aurinko. Parvekkeen suunnitelmat ovat lähteneet vahvasti liikkeelle lattiasta sekä sohvasta, niistä isommista jutuista ja kesää kohti mentäessä tehdään sitten niitä pienempi hankintoja.

Parvekkeemme toimi lähinnä varastona ja sahaustilana remontin ajan, joten sille ei aikaisemmin ole tehty vielä mitään. Lasten kanssa pestiin betonilattia jo yhtenä iltana joten parvekehommat voisi jo aloittaa pikkuhiljaa. Lattialle kävinkin tänään jo ostamassa kollaasin harmaat lattiaritilät Ikeasta. Mietin lattiaan kaikenlaista, ihan puusta komposiittimuoviiin, mutta lopulta valitsin kuitenkin nuo helppohoitoiset ja nopeasti asennettavat valmiit ritilät. Jossain voi kerrankin mennä helpoimman kautta! Syksyllä ostin jo valmiiksi ulkosohvan, jonka asettumista mittojensa puolesta olen jännittänyt koko tämän ajan. Lattia nimittäin nousee hieman sivuilta ja jonkinlainen asettelu pitää varmasti tehdä että sohva ei keiku. Ja sohvanhan tietenkin ostin silloin pääsemättä vielä mittaamaan uutta parvekettamme, onni oli kuitenkin matkassa ja kyllä se tuonne saadaan vielä jotenkin sopimaan!

Lisäksi haluan jonkinlaista valaisinketjua sekä eri kokoisia ja mallisia ruukkuja. Kasveja pyörittelen vielä mielessäni ja suurimmaksi osaksi ne varmasti valikoituvat vasta kaupassa, mutta ainakin laventeli sekä lumihiutale kuuluvat tämän hetken suosikkeihin. Hempeitä sävyjä, jotka sopivat hyvn yhteen tiilen ja betonin kanssa. Tekstiilien väriksi olen suunnitellut vaaleaa vihreää, koska haluan pitää värit raikkaissa luonnonväreissä. Sellaisia juttuja täällä siis on mielensopukat täynnä!

Joko muutkin suunnittelevat kesäisiä pihajuttuja?

Elisa.jpg

2forliving - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *