Makuuhuone ilman mattoa

Olen aiemmin jo kirjoitellut täällä makuuhuoneen tyylin muutoksista, joita olen pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa. Suurin kompastuskiveni muutosten toteuttamiselle on se, etten millään ole löytänyt mieleisiäni sekä budjettiini sopivia yöpöytiä. Päätin nimittäin, että makuuhuoneen uudistamisen täytyy alkaa sopivista yöpöydistä, ja niiden ympärille aletaan sitten rakentamaan muuta sisustusta.

Pari viikkoa sitten Elloksella oli kuitenkin kaikki matot -20% alennuksessa, ja niinhän siinä kävi, että hieman pyörsin tätä aiemmin tekemääni päätöstä olla hankkimatta makkariin mitään ennen niitä sopivia yöpöytiä. Sisäinen alehaukkani ei voinut vastustaa tätä tarjousta, ja parista erilaisesta vaihtoehdosta yksi sopiva on nyt matkalla postiin. Maton hinta ei tämän alennuksen myötä päätä huimannut, ja tyylillisesti uskon siitä olevan kiva lähteä muitakin muutoksia pikkuhiljaa tekemään.

Makuuhuoneemme on nyt ollut ilman mattoa jo useamman viikon, sillä koirallemme oli käynyt pieni vahinko, jonka vuoksi oli jälleen asiaa pesulaan… Saakohan muuten pesulaan mitään kantiskortteja, olis nimittäin ihan kätevä juttu? Sen verran usein on meidän perheessä nimittäin viimeisen parin vuoden aikana tullut mattoja pesetettyä. Tuleva uusi mattomme on hyvin vaaleasävyinen, jota olen myös aiemmin pitänyt ihan viimeisenä vaihtoehtona koiratalouteen. Mutta fiksuna järkeilin tämänkin niin, että mitäs sillä on väliä minkä värinen se matto on, jos sitä joka tapauksessa todennäköisesti joutuu pesulassa käyttämään säännöllisin väliajoin. Noh, tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta -20% alennus oli liian suuri houkutus minulle tällä kertaa…

Tottakai myös valkoinen samettityyny on tämän koiran lempipaikka. Mutta hei, näyttäähän se nyt aika söpöltä siinä istuessaan, sopii sisustukseenkin vai mitä? 😉

Marjukka / 2 for Living - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *