Joululahjavinkit Iittalalta

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Itsenäisyyspäivänä aina viimeistään havahdun siihen, että joulu on ihan oikeasti jo ovella. Siihen asti yleensä elän vielä siinä joulun haavemaailmassa, jossa kaikki mielessäni siintävät kuvitelmat Pinterest- joulukansiostani toteutuvat ilman, että minun tarvitsee poistua kotisohvaltani. Noh, oikeasti olen suhteellisen realisti, ja ymmärrän kauniisti stailattujen kuvien eroavan usein hyvinkin paljon todellisuudesta. Ja ainakin kovasti pyrin olla siirtämättä näitä kiiltokuvamaisia haaveitani oikeaan elämään. Ja sen verran realisti ainakin olen, että en suostu ottaa paineita luodakseni mieleeni illuusioita lumesta notkuvista oksista ja kinosten kuorruttamista jouluaatoista, sillä monta vuotta pääkaupunkiseudulla asuttuani osaan jo odottaa mustaa joulua. Ja se on ihan ok, sitä vartenhan meillä on Pinterest, jotta voimme hetkeksi paeta sinne haavemaailmaan silloin tällöin 😉

Piti kuitenkin tässä kirjoittamani pieni vinkki muillekin, jotka vasta nyt havahtuvat laillani joulun kolkuttelevan jo ovella. Jos kauppojen ryysis ahdistaa, eikä tee mieli lähteä tuntikausiksi etsimään hiki hatussa sitä juuri tietynlaista kippoa Pirkko-tädille, tai juuri sitä tiettyä lusikkasarjaa kummilapselle, on onneksi nettikaupat keksitty. Iittalalta löytyy mielestäni takuuvarmoja joululahjoja, jotka ovat laadukkaita, käytännöllisiä, ja kestävät myös muotoilultaan aikaa. Iittalalla on 10.12 saakka mm. KoKo -astiasto -25% alennuksessa, ja samoin kaikista punaisista lasituotteista saa tuohon päivämäärään saakka -25%.  Keräsin alle kollaasin muotoon muutamat omat suosikkini joulun toivelistalle:

 

1. KoKo-astiasto -25% 10.12.2017 saakka

2. Nappula kynttelikkö

3. Meno -kassi

4. Iittala X Issey Miyake -pöytäkukkanen

5. Karpalonpunainen Kastehelmi kulho

6. Karpalonpunainen Kastehelmi purkki

Kaksi viikonloppua vielä ennen joulua! Otetaan rennosti, eikä stressata liikoja! Ja muistetaan, että myös aineettomat lahjat ovat vaihtoehtona, mikäli materialistinen joulu aiheuttaa ahdistusta. Hyvää mieltä ei mitata materian määrällä.

 

 

 

Marjukka / 2 for Living - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *