Talvipäivän kaakaot

Vihdoinkin saatiin kunnolla lunta myös tänne etelään! Autoa on saatu kaivaa lumikinoksesta ja Elisa on päässyt lasten kanssa jo useaan otteeseen luistelemaankin. Ja mikä sen ihanampaa kun talviulkoilun jälkeen juoda yhdessä vielä lämpimät kaakaot!

Talviharrastukset vetävät meitä molempia kovasti puoleensa ja molemmat haaveilevat kovasti pääsevänsä laskettelumäkeenkin mahdollisimman pian. Marjukka vähän kovempana konkarina ja Elisa vain muutaman kerran aikaisemmin kokeilleena. Ihana olisi opettaa myös nuo meidän suvun pienimmät pojat tuohon harrastukseen sillä nyt he alkavat olla jo sopivan ikäisiä harjoitteluun!

Kuten  sanottu, me molemmat panostamme tänä vuonna liikuntaan ja terveellisempään elämäntyyliin, mutta viikonloppuisin sallitaan myös hieman enemmän herkuttelua. Kaikkea kohtuudella – se taitaa olla paras tapa saavuttaa kokonaisvaltaista hyvää oloa, joka meidän molempien päämääränä tässä tavoitteessamme onkin.

Talvisen viikonlopun herkkuhetkiin sopii esimerkiksi isot mukilliset kaakaota – tottakai asiaankuuluvilla lisukkeilla varusteltuna. Näiden sokeripommien jälkeen ei muuten makeaa tee mieli ihan hetkeen! Sen takaa runsas kermavaahtokerros ja vaahtokarkit, joiden kruunuksi tulee vielä reilusti suklaakastiketta. Nämä herkut nautittuamme voimme toki kysyä itseltämme, mihin se ”kohtuus kaikessa” nyt sitten unohtuikaan 😉

Näiden kuvien myötä toivottelemme teille herkullista talviviikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *