Keväinen keittiö

Keittiön puolella haluan pitää yllä hyvin yksinkertaista sisustusta, joten tila on helppo pitää siistinä ja arjen hommat hoituvat siellä nopeasti ja tehokkaasti. Vaikka meidän keittiö onkin jo reilun vuoden ollut paikoillaan, tuntuu edelleen siltä kuin se olisi täysin uusi! Olen todella tyytyväinen tekemiini valintoihin, enkä ole vielä keksinyt muutoksia joita tekisin jos kaikki pitäisi aloittaa alusta. Mutta niin paljon kuin pidänkin suunnittelusta ja jopa siitä kaiken toteuttamisvaiheesta, niin olen kyllä täysin onnellinen joka kerta kun saan astua valmiiseen kotiin ilman suurempia remontteja.

Huhtikuu on siis tosiaan alkanut ja suunnitelmat ovat suuret sen varalle! Tämä ensimmäinen päivä käytetään kuitenkin lasten kanssa pulkkamäessä sillä uskon vakaasti, että tämän jälkeen emme näe mäenlaskukelejä enää pitkään aikaan. Toki odotan kovasti myös tuota saapuvaa kevättä, mutta silti päässäni pyörii ajatus että talvi hurahti ohi aivan liian nopeasti. Kovasti olisin kaivannut vielä esimerkiksi hiihtämään, mutta viikonlopun lumitilanne ei antanut tälle enää myöden. No, suunnataan ne katseet sinne kevääseen ja tulevaan kesään sillä sieltä löytyy edottomasti myös paljon odotettavaa!

Eilen oli muuten aprillipäivä, jonka olemassaolon olin melkein jo unohtanut. Somessa vastaan tuli kuitenkin useampia ihan älyttömän hyviä aprillipiloja, jotka pienen kummastelun jälkeen upposivat ainakin itseeni ihan täysillä. Tuliko teillä vastaan esimerkiksi näitä huippuhuijauksia? Muun muassa Kiilto Kodinpuhdistus mainosti lanseeraanneensa uuden tuoksumalliston, josta löytyvät kaikki vanhat suosikkituoksut hajuvesien muodossa. Pinossa blogin Essi kertoi Instagramin puolella vaihtavansa tyyliään vaaleampaan jayksinkertaisempaan ja  Modernistikodikkaan Kerttu kertoi lopettavansa blogin ja alkavansa pitä digilehteä. Tässä vain muutama vastaantullut mainitakseni – vitsit miten hyviä aprillipiloja olette keksineet!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *