Minibudjetin hyllyt lastenhuoneeseen

Nyt kun isoimmat jutut alkavat olemaan meidän lastenhuoneessa paikoillaan, on aika alkaa sisustelemaan myös niitä pienempiä asioita. Hyllyjä kun ei oikein viitsi kiviseinään porailla, vain jotta ne voisi myöhemmin siirtää ja paikata reikiä. Uusimpana meillä on siis nyt lastenhuoneeseen tullut pojille omat hyllyt, joissa säilyttää omia tärkeitä juttujaan ja esimerkiksi juomapulloa tai unisatua yön ajan. Lisäksi halusin pojille omat valaisimet ja nämäkin löysivät helposti paikkansa hyllyjen reunoilta.

Hyllyjä varten löysin ylimääräistä lautaa ja kalkkimaalia varastosta sekä kävin ostamassa muutamalla eurolla hyllynkannakkeet rautakaupasta. Ei voisi muuten edullisemmaksi ja helpommaksi hyllyjen itse tekeminen mennä! Samasta laudasta sahailtiin myös eteiseen lisähylly liukuovikaapiston sisälle jotta järjestys pysyisi paremmin ja kaikki löytyisi parin lisälaatikon ansiosta myös talvella. Ihana muuten kun on viimein saanut tyhjentää eteisen käyttökaapit kaikista talvitavaroista. Lippikset ja aurinkolasit vievät huomattavasti vähemmän  tilaa kuin kaikki pipot ja hanskat joten laatikot tuntuvat tällä hetkellä melkein tyhjiltä. Minulla on siis tapana pestä kaikki edellisen kauden vaatteet kerralla ja säilöä ne ylempiin kaappeihin joita ei tule joka päivä availtua. Näin koen että kaikki pysyy huomattavasti paremmassa järjestyksessä ja samalla saa tehtyä inventaarion mitä seuraavaksi tarvitaan lisää.

Viikonloppuna onkin muuten vuorossa töiden lisäksi kirppishommia ja Lapsimessut. Viime vuosina nuo messut ovat jääneet käymättä ja sisustusmessuja on koluttu oikein urakalla niidenkin edestä. Nyt sattui kuitenkin sunnuntaille sopivasti hieman vapaata aikaa kierrellä myös nuo Lapsimessut läpi!

Ihanaa loppuviikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *