Kesäisiä viikonloppuja

Ihania kesäisiä viikonloppuja on saatu nauttia jo monta tänä vuonna! Tämä viikonloppu on sisältänyt pitkään nautittuja aamiaisia, ystäviä ja kunnon yöunia ilman herätyskelloa. Lauantaina kävin ystävän synttäriaamiaisella Southparkissa, joka on Koffin puiston laidalla sijaitseva lounas/brunssiravintola. Voin suositella paikkaa, miljöö on viihtyisä ja brunssi oli runsas. Brunssin tarjonta oli mieleeni sen kasvispainotteisuuden vuoksi, vaikkakin vegaanisia vaihtoehtoja oli ehkä harmillisen vähän. Hintakin oli Helsingin brunssipaikaksi ihan kohtuullinen, 21 euroa. En tiedä onko muut huomanneet samaa, mutta mielestäni brunssien hinnat ovat nousseet parin viime vuoden aikana ainakin täällä Helsingissä aika paljon?

Myös sunnuntain aloitimme hyvällä aamiaisella – croissantteja, kauragurttia mangososeella ja kylmää vesimeloni-juomaa. Tai voiko nyt puhua enää aamiaisesta, jos sen nauttii puolen päivän aikaan? Yllätin nimittäin itsenikin ja heräsin kunnolla vasta kymmenen jälkeen. Aamiaiskattauksen tein viime kesänä Hemtexin alennuksista löytämilleni vaaleanharmaille tableteille, jotka otin taas pitkästä aikaa käyttöön. Muutoin kattaukseni sisältää tuttuja, hyväksi havaittuja astioita – Ikean pienet lautaset, Iittalan kastehelmi -kulhot, Riedelin pienet lasit sekä valkoiset pellavalautasliinat. Kuten huomaatte, pidän valkoisesta kattauksissa ja sen tuomasta raikkaudesta, varsinkin aamiaisilla!

Ensi viikolla onkin jo juhannus! On vaikea käsittää, mihin tämä kesäkuu on kadonnut. Yleensä on tuntunut kesäkuun alussa, että juhannukseen on ihan kamalan pitkä aika, mutta tänä vuonna kesän ensimmäiset viikot ovat menneet ihan hujauksessa. Voisiko syy tähän ajan katoamiseen olla nämä harvinaisen kauniit kelit? Tässähän ollaan saatu nauttia auringosta ja suhteellisen lämpimistä päivistä jo varmaan kuukausi putkeen. Jos vaikka tänä juhannuksena ei tarvita toppatakkia mökille mukaan?

 

Lue myös 8 x vinkit parempaan sunnuntaihin 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *