IMG_5074.jpg

Tai oikeastaan meidän suuret synttärijuhlat vaihtuivat pieneen kahvitteluhetkeen isovanhempien kera sillä pienempi poika sairastui keuhkokuumeeseen. Isoveljelle ja tietenkin äidille oli kuitenkin tärkeää että saatiin kakku pöytään ja vähän juhlittua 3- vuoden ikää kaikesta huolimatta. Meidän synttärimenusta löytyi pulled pork- hampurilaisia, pätkiskakkua sekä lakuja. Limua 3- vuotias pääsi myös maistamaan irvistyksen kera, mutta perään jatkoi tomerasti että aika hyvää :)

Viime päivät ollaan siis vietetty sairaalassa pienemmän kanssa mutta onneksi hän voi jo paremmin. Kovasti olisi jo touhuamassa vaikka levätä vielä pitäisi. Tänään oli muuten ensimmäinen päivä kun tuli sellainen olo että syksy on oikeasti täällä. Töihin ajellessa tajusin puiden lehtien olevan jo syksyn väreissä ja lehtiä leijaili tiellä kun tuuli oli yltymässä. Toisaalta tämä on kyllä kivaakin aikaa. Tekee taas mieli laittaa kotia sisältäkin, sytytellä kynttilöitä ja käpertyä peiton alle.

Ihanaa syksyn alkua siis kaikille! :)

sign_elisa.jpg