Kiva kun lapset alkavat olla jo sen verran isoja että alkavat ymmärtää tällaisten teemajuhlien päälle. Itsehän olen teemajuhlien ystävä, joten tällaiset juhlat kuten halloween inspiroivat minua kovasti. No myönnettäköön, yleensäkin juhlat saavat minut hieman sekaisin. Kurpitsat ovat jo odottamassa kaiverrusta, mutta ensin hieman ohjetta olohuonettamme koristaviin lepakoihin.

IMG_5488.jpg?1444911999

IMG_5436.jpg

IMG_5443.jpg

Lepakkonaruja varten tarvitset mustaa kartonkia, sakset, teippiä, lankaa sekä kynän tai liidun. Lepakot voi piirtää myös suoraan kartongille mutta itse tein ensin sabluunan tavalliselle paperille jota oli sitten helppo käyttää myös mallina suurempien lepakoiden piirtämiseen. Piirrä sabluunan avulla lepakot valkoisella liidulla kartonkiin, isommat aina sen verran yli kuinka isot niistä haluat. Tämän jälkeen leikkaa saksilla ääriviivoja myöten.

IMG_5450.jpg

IMG_5460.jpg

Kun lepakot on leikattu, sijoitetaan ne tasaiselle alustalle ääriviivapuoli ylöspäin. Langan voi nyt teipata yhdistämään lepakot toisiinsa ja ripustaa siitä roikkumaan sopivalle paikalle.

 

Olisikohan nyt aika siirtyä kurpitsojen kimppuun. Tähän Herkku & Lahja Murenan Emmerrisottoon saa muuten kätevästi käytettyä kurpitsojen sisukset. Suuri herkku jota ollaan tehty jo pari kertaa. ;)

Onko teillä jo suunnitelmia halloweeniksi? Mielelläni lukisin myös muiden valmisteluista ja askarteluista joten vinkkejä tulemaan!

sign_elisa.jpg