Yksi huone lisää valmiina! Olohuone on saanut raikkautta valkoisten ikkunankarmien johdosta. Mitä pidätte? Vielä puuttuu muutama hienosäätö, kuten ikkunahelat. Ja kaiuttimenjohdon peitto listalla. Pikkujuttuja enää näiden suurempien muutostöiden jälkeen. Vanhan ruskean maalin kanssa samaa aika lähtivät myös vanhat rikkinäiset sälekaihtimet jotka roikkuivat rumasti ikkunoiden välissä. Muutama talvisempi tyynyhankinta kutkuttelisi kovasti myös mielessä tuota sohvaa varten. Täytyy varmaan kipaista hakemassa ennenkuin joulu pääsee jo yllättämään. Ja kyllä, olen oikeasti huolissani että ehdinkö saada kaiken suunnittelemani valmiiksi ennen joulua. Joulustressi on jo iskenyt! Täytyy varmaan opetella hölläämään asioissa nyt kun kotona ei tule enää suurinta osaa ajasta vietettyä. Tuntuu että mielessäni olen äippälomalla edelleen, ja aikaa pitäisi olla muuhunkin kuin oikeisiin töihin. Pääsenköhän ikinä tähän arkeen kiinni?

IMG_5379.jpg

IMG_5380.jpgIMG_5381.jpg

Projekti siirtyy seuraavaksi lastenhuoneeseen ja vierashuoneeseen. Eilen kannettiin muuten vihdoin vierashuoneesta jättiläismäinen akvaario ulos joten työntouhuun pääsee heti kun aikaa taas löytyy. Muutenkin vierashuoneeseen on paljon suunnitelmia ja toteutuksia luvassa, niistä lisää kun sen kimppuun ehdin. Onko muillakin yhtä kiireinen syksy? Minulla ainakin niin ajatuksissa kuin kaiken toteuttamisessakin!

sign_elisa.jpg