Olimme olleet ilmeisen kilttejä tänä vuonna - ainakin lahjoista päätellen. Joulupukit myös näköjään tiesivät, että meillä viihdytään keittiössä kokkaillen! 

lahjat.jpg

lahjat2.jpg

Sarpanevan pata on ollut toivelistallani jo pitkään, ja se on tainnut muutamassa haavekollaasissanikin näkyä myös täällä blogin puolella. Kunnollisista veitsistä on aina pulaa, enkä tiedä mitään niin inhottavaa kuin kokkaaminen tylsillä veitsillä! Hackmannin Gourmet -veitsisetti sisältää 4 perusveistä, joilla pärjää erinomaisesti; laatu korvaa määrän myös keittiössä. Elisalta ja veljeltäni saimme tyylikkäät Nicolas Vahén liuskekivet tarjoiluun. Näitä voi käyttää siis tarjoilun lisäksi myös pannunalusina tai vaikkapa kynttilän alle suojaamaan valuvalta steariiniltä. Mieleeni tuli heti pari alkupalaa, joita näiltä on kiva tarjoilla.. Ehkä innostun pian kokkaamaan? Tai no, kuten yleensäkin, mies kokkaa ja minä keskityn esillepanoon ;)

Jouluruokaähkyjen jäljiltä haaveilen myös ihanan höyryävistä kasvispadoista, joita voisi nauttia vaikkapa pakkaspäivän ulkoreippailujen jälkeen. Löytyykö teiltä hyviä patareseptejä? Pataleipää täytyy myös ehdottomasti päästä kokeilemaan. Uudet keittiövälineet saavat ainakin minut inspiroitumaan ruuanlaitosta ihan uudella tavalla!

sign_marjukka.jpg