IMG_7283.jpg

Koko syksy ollaan sairasteltu niin paljon että alkuvuodesta päätin monen muun lailla miettiä jokapäiväistä ruokailuamme. Onhan se ihan tutkittu juttu, että terveellinen ruoka vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Kiireinen arkihan on tässä se pahin vihollinen. Helposti käy niin ettei aika riitä viikon ruokien suunnitteluun saati niiden valmistamiseen. Olenkin pyrkinyt aina tekemään suunnitelmat koko viikolle ja kaupassakäynnin hoitamaan yhdellä tai kahdella kauppareissulla viikossa. Meillä kun nuo isot kaupat ovat puolen tunnin päässä ja lähikaupoista en kaikkea haluamaani koskaan saa. Säästäähän tällä tyylillä rahaa ja mieltäänkin kun heräteostoksia ei synny.

Muutenkin pyrkimys on että kaupasta tarttuisi mukaan vain kaikkea terveellistä. Kasviksia, hedelmiä ja kalaa enenevässä määrin. Tarvehan olisi keskivertoliikkujalla joka syö n.2000 kaloria päivässä, hedelmiä vähintään 5dl sekä kasviksia 6dl. Pakko kyllä myöntää ettei tämä aikaisemmin meillä toteutunut, nyt ollaan onneksi jo lähellä näitä suosituksia. Herkuimmat juurekset syntyvät muuten tällä hetkellä uunissa! Appelsiimehua sekä sen kuorta, valkosipulia, suolaa, timjamia ja hieman oliiviöljyä päälle. Ihan paras! 

Aamu-, väli- ja iltapalana toimivat tällä hetkellä puurot, smoothiet, pähkinät ja munakkaat, jottei nälkä ehtisi yllättämään aterioiden välissä. Itseasissa löysin pinterestiä tänään selaillessani tämän linkin, jossa neljä herkullisen kuuloista ja ennen kaikkea hyviä aineksia sisältäviä smoothiereseptejä jotka otan mukaan ensi viikon ruokalistalleni kokeiluun. Itsetehdyt mehut kokeilusta vielä puuttuvat, mehulingosta ja niistä vielä haaveilen! Pikkuhiljaa kohti parempaa, sillä saa varmimmin pysyvää muutosta :)

Ja lopuksi tietysti herkkuvinkki ( tai kaksi) kun se pahin makean himo iskee. Jo vuosien ajan suurinta herkkuani on ollu päärynät dipattuna sulaan suklaaseen. Miksei tässä toimisi muutkin hedelmät! Ja valmista herkkua, punnitse&säästä- kaupan kuivatut omenat tummassa suklaassa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ei ehkä niin terveellistä kuin arkiruoka, mutta välillä täytyy muistaa herkutellakin!

 Tässä minun suunnitelmani ja kokeiluni. Mitä vinkkejä teiltä löytyy saadaksenne voimaa, kestävyyttä ja piristystä arkeen?

Elisa.jpg