Viihtyisämpi keittiö pienillä muutoksilla

Elisa kirjoitteli jokunen aika sitten, miten hän kokee keittiönsä nyt pari vuotta remontin jälkeen. Tämä sai minutkin pohtimaan omaa keittiötämme – mitä tekisin toisin ja millä tavalla voisin parantaa nykyisen keittiömme toimivuutta.

Reilu neljä vuotta sitten tähän kotiimme muuttaessamme emme remontoineet mitään, sillä pintaremontti oli juuri hiljattain tehty edellisen asukkaan toimesta. Tyylillisesti keittiö miellytti meitä, sillä yksinkertainen mustavalkoisuus oli sitä, mitä olisimme varmasti itsekin valinneet keittiön kalusteisiin. Vuosien aikana olemme toki haaveilleet keittiöremontista, mutta kuten kaikki varmasti tietävät, on se yksi arvokkaimmista kodissa tehtävistä remonteista. Näin siis keittiöremontti siintää edelleen haaveissamme, mutta olen myös oppinut, että ilman sitä “täydellistä” keittiötä on mahdollisuus parantaa pienen tilan toimivuutta ilman suurta budjettia.

Ehdottomasti paras sisustusvinkkini onkin pitää tavarat järjestyksessä ja organisoida pienet säilytystilat toimiviksi. Tässähän en ole itse todellakaan mikään mestari, mutta olen yrittänyt opetella tätä vuosien aikana. Hiljattain olen saanut tähän hommaan ihan uutta inspiraatiota – yhtenä iltana huomasin järjestelleeni koko vaatekaappimme sisällön uusiksi, ja toisena iltana huomasin imuroivani keittiön laatikostoja ja järjesteleväni kuivatarvikkeiden ja astioiden paikkoja uusiksi. Pelkällä kaappien järjestelyllä huomasin yhtäkkiä saaneeni lisää tilaa tavaroille, jotka olivat hakeneet paikkaansa jo pitkään – muun muassa olohuoneemme lattialla.

Tämä järjestelyvimma on saanut mielessäni asiat jälleen oikeisiin mittasuhteisiin – keittiöremontin sijaan haaveilenkin kodista, jossa jokaiselle tavaralle on oma paikkansa, ja jossa kaapin oven avattuaan ei tarvitse ottaa vastaan ylitsepursuavia tavarapinoja. Viihtyisään kotiin ei tarvita siis aina suuren luokan muutoksia tai isoa budjettia – organisoinnilla ja ylimääräisen tavaran karsimisella on iso vaikutus viihtyvyyteen.

Kuvissa olevat Jyskin saippuapullot ja kuppi ovat yksi esimerkki siitä, miten pienillä asiolla voi olla vaikutusta pienen tilan yleisilmeeseen. On nimittäin pikkasen kivempi ottaa saippuaa tyylikkäästä pumppupullosta, kuin muovisesta tiskiainepullosta. Kyllä ne on ne pienet, hyvät arkiset asiat kuitenkin, joilla on merkitystä – pätee kodin sisustukseen kuin muuhunkin elämään.

Lue myös 10 parasta asiaa keittiössäni ja mitä tekisin ensi kerralla toisin

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *